Torniossa viikonloppuna järjestettäville Perämerenkaaren Rakentajamessuille odotetaan tuhansia kävijöitä. Pohjois-Suomen messujen toimitusjohtaja Aila Jääski kertoo, että yleensä kävijöitä on ollut 2500-4000.
Kemin sarjakuvapäivistä odotetaan tänä vuonna aiempaa suurempaa tapahtumaa. 31. sarjakuvapäivien teemaksi valitun seikkailusarjakuvan uskotaan kiinnostavan yleisöä.
Jäät ovat lähteneet Torniossa ja Pellossa. Ympäristökeskuksen mukaan jääpatoriski Lapin joissa on pieni, mutta patojen synty on kuitenkin vielä mahdollista.
Lapin aluehallintoviraston puhelinnumero muuttuu perjantaina. Kaikki aluehallintovirastot siirtyvät valtionhallinnon yhteiseen numerointiin ja samalla poistuvat asiakkaille lisämaksulliset puhelut.
Kemissä on anastettu tonneittain teräspalkkeja VR:n huoltorakennuksen pihamaalta. Sinisiä, noin kuuden metrin mittaisia ITE- ja RHS-palkkeja on viety yhteensä noin 15 tonnin verran.
Kemin Paavonkarissa sijaitsevan omakotin pihalta syksyllä löydetyt huonokuntoiset siilit pääsivät takaisin luontoon. Itä-Lapin eläinsuojeluvalvoja Marjukka Parviainen hoiti siilinpoikasia talven yli ja palautti ne kotiseudulleen keskiviikkona.
Kemin kaupungin teknisten palveluiden työntekijät ja eteläisten kaupunginosien asukkaat tempaisivat keskiviikkona iltapäivällä maisemien siivouksen merkeissä.
Tornion pelastuslaitokselle ollaan hankkimassa uutta sammutusautoa. Keskiviikkona kokoontuvan Lapin pelastuslautakunnan on tarkoitus hyväksyä sammutusauton alustan hankinnat niin Tornioon kuin Kolariinkin.