Eurolla mainos Forum Stariin
Eurolla mainos Forum Stariin

Maakuntauutiset - Satakunta (Yle)

7 tuntia 2 min
Kerrostalon tulipalo aiheutti ison vaaratilanteen Harjavallassa aikaisin sunnuntaiaamuna. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.
1 päivä 20 tuntia
Puutarhaliitto pyrkii lisäämään puutarhamatkailua houkuttelemalla sekä yksityisiä että julkisia puutarhoja ilmoittautumaan uuteen nettipalveluun matkailukohteiksi.
2 päivää 2 tuntia
Jesse Joensuu ensimmäiset maajoukkuemaalit veivät Suomen mitalipeleihin.
3 päivää 21 tuntia
Keskustan satakuntalaisjäsenet eivät vielä ole lähteneet innolla uurnille neuvoa-antavassa puheenjohtajavaalissa. Ennakkoon puheenjohtajasta äänesti vain 24 Satakunnan keskustalaista. Äänestää voi kuitenkin vielä toukokuun lopussa.
3 päivää 22 tuntia
Kaupunki haluaa selvittää, onko perusturvan taloudenpidossa rikottu lakia. Kaupunginhallitus on jo aiemmin tehnyt tutkintapyynnön entisestä sairaalapalvelujohtajasta Matti Kukolasta.
3 päivää 23 tuntia
Kaksi kiertoliittymää jouduttiin sulkemaan liikenteeltä tielle valuneen dieselin vuoksi Porissa. Liittymät jäänevät puhdistuksen jälkeenkin joksikin aikaa liukkaiksi.
4 päivää 15 min
Porin suomalaisen yhteislyseon oppilas Jukka Kurki kirjoitti tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa kuusi laudaturia ja kaksi eximiaa. Opiskeluissaan määrätietoinen nuorimies ei kuitenkaan ole vielä päättänyt mille alalle suuntaisi elämässään.
4 päivää 52 min
Yhdistyville työ- ja elinkeinotoimistoille on valittu johtaja, jolla on pitkä kokemus työvoimahallinnosta.
4 päivää 2 tuntia
Energiayhtiö Pohjolan Voima maksaa osakkailleen osinkoja viime vuonna kantaverkkoyhtiön myynnistä saaduista voittovaroista. Pori saattaa käyttää voittonsa uuden ydinvoimalan rahoittamiseen.
4 päivää 2 tuntia
Porin perusturvan sopimukset ovat edelleen kirjoittamatta. Sekä Merikarvia, Luvia että Pomarkku epäröivät mukaanlähtöä ja pohtivat muita vaihtoehtoja. Merikarvian kunnanhallitus päättää suhtautumisestaan uuteen sopimusehdotukseen maanantaina.
4 päivää 4 tuntia
Julkaisemme näillä sivuilla Satakunnan uusien ylioppilaiden nimet. Nimitiedot perustuvat koulujen antamiin tietoihin. Tiedot saattavat täydentyä myöhemmin.
4 päivää 5 tuntia
Satakunnan Osuuskauppa noudattaa S-ryhmän yleistä linjaa lohiasiassa. Uhanalaiseksi luokiteltua itämeren lohta myydään Satakunnan Osuuskaupan kalatiskeillä erittäin vähän. Market- ja tavaratalotoimialan johtaja Jussi Kaartinen arvelee, että itämeren lohta ei ole myynnissä ketjun kaupoissa tällä hetkellä.
4 päivää 7 tuntia
Pori Jazz saa uuden toimitusjohtajan todennäköisesti ensi viikolla. Tehtävä on herättänyt valtavan kiinnostuksen ammattipiireissä, kertoo Pori Jazz 66 ry:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Jaakkola. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 31 kappaletta.
4 päivää 7 tuntia
Kokemäkeläisen Antonin huoltajuuskiistaa puidaan tänään Vaasan hovioikeudessa. Käsittelystä odotetaan vilkasta mediatapahtumaa. Suomen antifasistinen komitea SAFKA aikoo järjestää paikalla myös mielenosoituksen.
4 päivää 22 tuntia
Tyytyväisyyskyselyyn vastasi noin puolet vanhuspalveluiden asiakkaista. Parantamisen kohteissa vastaukset olivat yksimielisiä.