Grillisesongin alku laittaa makkaratehtailijoihin vauhtia. Tampereen seudulla valmistuvat monenlaiset makkaraherkut kesägrilliin. Mustamakkara ja höyrymakkara edustavat tamperelaista pikaruokaa.
Kaksi tamperelaista ravintoloitsijaa on tuomittu tuntuviin sakkoihin ja korvauksiin työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä. Toinen ravintoloitsija lopetti epäasiallisen kohtelun puhuttelun jälkeen.
Sillan alla majaileminen ei lauantaina tarkoita hampuusin elämää. Hämeensillan alle nousee päiväksi italialainen ravintola, jossa pikkuherkut napostellaan design-tuoleilla istuen.
Neljän parlamentin jalkapalloturnauksessa Suomea vastaan pelaavat Itävallan, Saksan ja Sveitsin poliitikot. Suomea edustavat peleissä ministerit, kansanedustajat ja eduskunnan virkamiehet.
Vuoreksen ensimmäinen yrittäjä Khezri Aghdam Abubakr muutti Tampereelle viime vuonna Kokkolasta. Siis kaupungista, jossa vuoden 2011 Asuntomessut järjestettiin.
Tamperelaiset pk-yritykset tapaavat venäläisiä partnereita Nizhni Novgorodissa. Mukana matkalla on yrityksiä muun muassa rakennus- ja teknologia-alalta.
Uudet vienti-ideat ovat maakunnille kullanarvoisia. Pirkanmaalla on keskiviikkona pohdittu voisiko alueen turvallisuusosaamista brändätä ja viedä muualle.
Kolmipäiväinen Vegfest muuttaa Tampereen Keskustorin jälleen suureksi kasvisruokatarjottimeksi. Vegetaristien valikoimat kasvavat jatkuvasti, ja nyt tarjolla on jopa kasvisversio mustastamakkarasta.
Hämeenpuisto on nyt vaaraksi housunvyötärölle, sillä herkuttelija tuskin pääsee sen käytävillä kulkemaan maistamatta mitään. Toimittaja jalkautui herkullisten tuoksujen keskelle.
Suomalaiset ovat päässeet vieraan ihmisen iholle jo parin kuukauden ajan kotisohvaltaan käsin. Tosin on paikallaan kysyä, kuinka pitkään ihminen on vieras, kun tämän arkea seuraa lähes joka ilta.
Oriveden ja Haapamäen välinen junaliikenne on poikki keskiviikkoillasta maanantaiaamuun saakka. Vahingoittuneen ratapenkereen korjaustöiden vuoksi rataa puretaan noin 50 metrin matkalta.