Eurolla mainos Forum Stariin
Eurolla mainos Forum Stariin

Maakuntauutiset - Turku (Yle)

1 päivä 7 tuntia
Huvivene ajoi karille Teersalon eteläpuolella lähellä Salavaisen saarta lauantaiaamuna. Vene upposi parissa minuutissa kylmää meriveteen.
1 päivä 19 tuntia
Tshehov ja Zholdak saivat suosikkinäyttelijä Krista Kososen palaamaan Turkuun
1 päivä 21 tuntia
Oikealta tulevat ärsykkeet havaitaan paremmin kuin vasemmalta tulevat, kertoo Turussa tehty tuore väitöstutkimus.
1 päivä 22 tuntia
Esteratsastuksen huiput kilpailevat Kenraalin Maljasta Turussa.
1 päivä 23 tuntia
Kiisteltyä kansallispuistoa halutaan kehittää palautteen avulla.
2 päivää 2 tuntia
Poliisin mukaan suurin mitattu nopeus oli 180 kilometriä tunnissa.
2 päivää 6 tuntia
Vain murto-osa mökeistä vaihtaa omistajaa vuosittain. Varsinkin laadukkaista myyntikohteista on pulaa.
3 päivää 23 tuntia
Turkulaisen "viulunsoittajan" Timo Nummelinin 40-vuotinen työura Turun kaupungin palveluksessa päättyi helatorstain aattona. Jatkossa hän aikoo keskittyä entistä enemmän urheiluun.
4 päivää 1 tunti
Turun kauppakorkeakoulun laskelmien mukaan kulttuuripääkaupunkivuosi jätti Turkuun ja Varsinais-Suomeen 260 miljoonaa euroa.
4 päivää 3 tuntia
Unelmointi on ihanaa, vaikkeivät unelmat toteutuisikaan. Mutta ne voivat toteutua! Siihen tosin saattaa mennä vuosia.
4 päivää 5 tuntia
Yle Turku julkaisee uusien ylioppilaiden nimet sivuillaan keskiviikkona koulujen ilmoitusten mukaan.
4 päivää 5 tuntia
Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksella on maastopalojen puolesta ollut lokoisa kevät. Säiden lämmetessä maastopalohälytysten määrän uskotaan kasvavan.
4 päivää 6 tuntia
Suomen asema on heikentynyt EU:n liikenneturvallisuusvertailussa. Liikenneasiantuntijan mielestä se johtuu siitä, että valtiovalta ei osoita Suomessa riittävästi varoja liikenneturvallisuutta kohentavien ratkaisujen toteuttamiseen.
4 päivää 21 tuntia
Suun terveydenhuollossa kiireettömän hoidon jonot ovat asukaslukuun suhteutettuna selvästi maan keskiarvoa pidemmät.
4 päivää 21 tuntia
Kokoomuksen kansanedustajan Ilkka Kanervan jatko Turun kaupunginvaltuutettuna ratkeaa aikaisintaan maanantaina.