Yleensä kuvat ladataan huvin vuoksi poika- tai tyttöystävän nähtäviksi, mutta monet tytöt kokevat myös, että paljastavia kuvia on pakko ladata, kertoo tuore tutkimus.
Zuckerbergin siviilisäädyn päivitys sai muutamassa tunnissa yli puoli miljoonaa tykkäystä. Pariskunta ehti seurustella yhdeksän vuoden ajan ennen avioitumistaan.
Euroalueen kriisiä puinut johtavien teollisuusmaiden kokous tuli siihen tulokseen, että "oikeat keinot eivät ole kaikille maille samat". Kreikan kaikki kuitenkin halusivat jäävän euroalueeseen.
Presidentinvaalien toisella kierroksella ovat vastakkain länsimielinen Boris Tadic ja kansallismielinen Tomislav Nikolic. Nikolic on uhannut häiritä äänestystä, mikäli havaitsee vaalivilppiä.
Paavin edustajat tuomitsevat vuodot ja vaativat syyllisiä tilille. Julkisuuteen on päätynyt tietoja muun muassa paavin salamurhasuunnitelmasta ja korruptiosta Vatikaanissa.